Elinympäristöt

Jäkäliä tavataan seuraavasti

Maaperä

Maassa kasvavat jäkälät löytyvät poron- ja torvijäkälien (Cladoniaceae) heimosta, nahkajäkälien (Peltigeraceae) heimosta ja tinajäkälien (Stereocaulaceae) heimosta. Myös munuaisjäkälissä (Nephroma), hirvenjäkälissä (Cetraria) ja monissa rupijäkälissä (esim. Trapeliopsis ja Baeomyces) on suoraan maassa kasvavia lajeja.

Yleensä jäkälät suosivat kuivia paikkoja, niinpä kuivat kangasmetsät ovat poronjäkälien suosiossa ja kuivat tienpenkereet kasvavat torvijäkäliä. Kosteammista metsistä löytyvät nahkajäkälät. Ne kasvavat usein yhdessä seinä- ja kerrossammalen kanssa varjossa puiden alla.

Luopioisista puuttuvat ravinteiset kalkkiperäiset kasvupaikat, joten kalkkimaan jäkäliä täältä ei löydy. Monet lajit ovat koko maassa yleisiä ja kasvavat runsaina laajoilla alueilla. Suoraan maasta kasvavia lajeja ei juurikaan löydy uhanalaislistoilta. Myöskään maassa kasvavat jäkälät eivät näytä kärsivän ilmansaasteista. Niitä uhkaa kylläkin maan muokkaus ja rakentaminen.

Palleroporonjäkälää (Cladonia stellaris) kuivassa kangasmetsässä.

Kivi- ja kallioperä

Kivialustalla kasvaa liki puolet kaikista jäkälälajeista. Tällöin kyseessä ovat etupäässä erilaiset karpeet (Parmeliaceae). Muita kivipinnalla kasvavia lajiryhmiä ovat napajäkälät (Umbelliferaceae), kilpijäkälät (Dermatocarpon), osa hyytelöjäkälistä (Collema) ja myös torvijäkälistä (Cladoniaceae) sekä suuri joukko rupijäkäliä, esim. karttajäkälät (Rhizocarpon), kiventierat (Aspicilia), kuoppajäkälät (Acanosporai) sekä osia laakajäkälistä (Pysciaceae), keltajäkälistä (Teloschistacea), ja kehräjäkälistä (Lecanoraceae).

Luopioisissa suuri osa kallioperästä muodostuu happamista kivilajeista. Niinpä jäkälätkin ovat pääasiassa koko maassa kasvavia ja runsaita lajeja. Kalkkipitoista kalliota löytyy Kuohijoelta ja emäspitoisia kallioita Padankosken gabroalueelta. Näillä alueilla kasvaa jonkin verran niille sopeutuneita lajeja, lähinnä rupijäkäliä.

Paljas kivipinta peittyy vähitellen jäkäläpeitteen alle. Yleensä avoimien kuivien kallioiden ja peltokivien pinnan peittävät ensin erilaiset rupijäkälät. Näiden päälle ilmaantuvat sitten karpeet (esim. Melanelia). Kun kiven pintaan kertyy humusta, siihen asettuvat kasvamaan torvijäkälät (Cladonia) ja tinajäkälät (Stereocaulon). Kun humusta kertyy riittävästi, joutuvat jäkälät väistymään sammalten tieltä.

Rupijäkälien etsiminen ja kartoitus on pahasti kesken. Tulevina vuosina toivottavasti tähän tulee parannusta.

Puualusta

Toinen suuri jäkäläryhmä ovat epifyyttijäkälät, jotka siis kasvavat elävän puun, pensaan, varvun tai sammalen pinnalla. Jäkälät voivat kasvaa epifyyttimäisesti myös keloilla, lahokannoilla, hirsirakenteilla tai esim. aidantolpilla.

Epifyyttijäkälät jakautuvat pinnan laadun mukaan kahteen ryhmään: happaman pinnan lajit ja neutraalin pinnan lajit. Happamia pintoja ovat etupäässä havupuut, neutraaleja lehtipuut.

Epifyyttijäkäliä löytyy mm. seuraavista heimoista: Karvejäkälät (Parmeliaceae), laakajäkälät (Physciaceae), keltajäkälät (Teloschistaceae), munuaisjäkälät (Nephromataceae) ja rustojäkälät (Ramalinaceae). Myös monissa rupijäkäläheimoissa on paljon epifyyttijäkäliä, esim. kehräjäkälät (Lecanoraceae), jauheiset jäkälät (Pertusariaceae, Stereocaulaceae) ja pistemäiset jäkälät (mm. Buellia).

Lehtipuista etenkin haapa on hyvä jäkälien kasvualusta. Sillä kasvavat mm. haavanläiskäjäkälä (Plyctis argena), puistoripisjäkälä (Anaptychia ciliaris), monet laakajäkälät (mm. Physcia alnophila, P. tenella, P, stellaris, P. adscendens), tummalaakajäkälä (Phaeophyscia ciliata), useat kehräjäkälät (Lecanora sp.), Buellia-lajit. raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmoniaria) sekä useat karvejäkälät (mm. Parmelia sulcata, Hypogymnia physodes).

Naavat (Usnea sp.) ja lupot (Bryoria sp.) ovat etupäässä puilla kasvavia epifyyttejä ja ilmentävät ilman puhtautta.