Pellot

Luopioisten alueen maapinta-alasta valtaosa on metsää. Pellot ovat yleensä pieniä ja sirpaleisia. Suurimmat peltoalueet löytyvät kylätaajamien läheisyydestä Puutikkalasta, Aitoosta, Kuohijoelta ja Rautajärveltä. Näiltä alueilta löytyy sopivan helppoa maatalousmaata, savikoita tai hietaisia vähäkivisiä peltomaita.

Maatalouden muutos viimeisten vuosikymmenten kuluessa on muuttanut peltoviljelyn luonnetta ratkaisevasti. Enää ei viljellä ravintoa omille eläimille ja oman talon ihmisille, vaan pellot ovat pääasiassa valjastettu viljan- tai rehuntuotantoon.

Kaura ja ohra ovat edelleenkin yleisimmät viljakasvit alueella. Niitä viljellään siemenviljaksi ja rehuksi. Ruis on käynyt kovin harvinaiseksi 2000-luvulla, mutta vehnänviljely on jonkin verran lisääntynyt. Muiden viljelykasvien, kuten rypsin, kasvattaminen on vähäistä.

Heinää on seivästetty Uusikartanon alueella vielä vuosituhannen alussa.

Osa pelloista on säilörehun kasvatusaluetta. Heinäseipäitä kuvan mukaisesti ei juurikaan enää näe, sillä heinä paalataan suoraan pelloilla joko valkoisiksi tuorerehupaaleiksi tai heinäpaaleiksi.

Yksivuotinen rikkakasvusto ei viihdy torjunta-aineilla myrkytetyssä pellossa. Niinpä monet ennen yleiset viljojen rikat ovat käyneet harvinaisiksi tai kadonneet kokonaan. Tällaisia ovat esimerkiksi alla olevassa taulukossa olevat vanhat viljapeltojen rikkakasvit. Osa niistä on lajeja, jotka ovat nykyään muuttuneet satunnaiskasveiksi peltojen pientareille, mutta osa on kadonnut kokonaan.

Muutamat yksivuotiset rikat ovat edelleen yleisiä, mutta torjunta-aineilla käsitellyiltä pelloilta niitäkin saa turhaan hakea. Niiden nykyiset kasvupaikat löytyvät pientareilta, peltojen kulmauksista, puutarhoista ja joutomailta.

Monivuotisilla luonnonkasveilla ja rikoillakin on turvanaan vaihtoehtoisia kasvupaikkoja, kuten pellonreunat, pientareet ja puutarhat, vaikka ne pelloilta saavatkin häädön.

Luopioisten alueella on 2000-luvulla siirrytty monilla karjatiloilla luomutalouteen, jolloin aremmatkin rikkakasvi saattavat saada jalansijaa pelloilla. Monet pelkäävät tätä, koska rikkakasvit pienentävät satoa.

Laidunnettua kallioketoa Pihlajamäen talon luona Puutikkalassa.

Kedot

Kedot ovat käyneet Luopioisten alueella peräti harvinaisiksi. Niihin ei juurikaan kartoitusretkillä enää törmää. Vanhat karjahaat ovat kasvaneet umpeen eikä uusia enää synny. Ketojen kasvillisuus on kadonnut samaa tahtia.

Kalliokedot ovat säilyneet entisten laidun- ja piha-alueiden laidoilla jonkinmoisessa kunnossa. Niillä on monesti taustanaan laidunnuskausi, joka on pitänyt korkeamman kasvillisuuden kurissa. Maaperä on kuitenkin saanut karjanlannasta runsaasti ravinteita ja niinpä tällaiset laidunkalliot kasvavat nykyään suuria monivuotisia rikkakasveja, kuten nokkonen, maitohorsma ja mesiangervo.

Kallioketojen kasveja ovat mm. seuraavat lajit

Nämä ovat suuresti harvinaistuneet viimeisten vuosikymmenten aikana ja tilalle ovat tulleet suuremmat rikkakasvit. Varsinkin ketoneilikka- ja kissankäpäläkasvustot ovat pienentyneet huolestuttavasti.

Pihakedot ovat säilyneet paremmin. Varsinkin vanhojen maalaistalojen pihoja on pyritty säilyttämään suurelta osin luonnonmukaisina. Niinpä sieltä löytyvät vielä lukuisat pienet tallaamistakin kestävät kasvilajit, jotka kylvetyiltä pihanurmikoilta katoavat hyvin nopeasti.

Tällaisia edustavia pihaketoja kohtaa kuitenkin enää harvoin. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että tällainen piha on epäsiisti ja vanhanaikainen. Muutaman lajin kylvönurmikko saa silloin korvata kukkakedon.

Laidunketoja löytyy Luopioisten alueelta nykyään ainoastaan perinnemaisemiksi luokitelluilta paikoilta. Tällainen on esimerkiksi Rautajärven kartanon niitty, jonka laidoilla ja kuivemmilla kivikkoisilla paikoilla on ketomaisia alueita. Toinen esimerkki on Niemikunnan Aholan pihapiirin kallio- ja laidunkedot. Näillä säilyvät monet Luopioisissa muuten harvinaisiksi käyneet ketokasvit.

Molemmilla paikoilla laidunkedon ja -niityn säilymiselle on tärkeää alueen jatkuva käyttäminen karjanlaitumena.

Niityt

Niittyjä on sekä luonnonvaraisia että kulttuuriperäisiä.

Luonnonniityt ovat muodostuneet Luopioisiin lähinnä kosteille paikoille, soille ja rannoille. Näitä on aikojen kuluessa otettu myös viljelykäyttöön heinänurmiksi ja suoviljelmiksi. Nykyisiä luhtaisia suoniittyjä tapaa Luopioisista enää rannoilta tai suonlaidoista. Pienimuotoisia luhtaniittyjä löytyy myös purojen ja jokien rannoilta. Niiltä voi löytää mm. seuraavanlaista kasvillisuutta.

Aholan peltoja ja niittyjä Niemikunnassa.

Kulttuuriperäisiä niittyjä Luopioisista löytyy luhtaniittyjä kuivemmilta paikoilta asuntojen läheisyydestä. Niitä on ennen hyödynnetty heinänurmina ja laidunmaina. Nykyään ne ovat nopeasti umpeutumassa ja metsittymässä. Suurelle osalle on jo käynyt niin. Niemikunnan Aholassa tällaisia laidunniittyjä käytetään edelleen säännöllisesti laitumina tai ne niitetään aika ajoin. Näin niityt saadaan pysymään avoimina ja niillä kasvava perinteinen kasvillisuus säilymään.

Luonnonniittyjen kasvillisuus on taantunut. Etenkin peurankello on alueella vähentynyt, samoin päivänkakkara. Niillä on kasvualueensa nykyään lähinnä pientareilla ja metsänlaidoissa. Nurmikohokki on muuttunut vaateliaaksi eikä sitäkään enää löydä yleisenä tai runsaana kasvina.

Kolmas ryhmä niittyjä ovat entiset pellot, jotka on jätetty omaan rauhaansa tai epäonnistuneesti istutettu metsälle. Näitä löytyy paljon metsien kätköistä ja niille on muodostunut omalaatuisensa kasvillisuus. Näiltä 'pakettipelloilta' voi löytää mm. seuraavia kasvilajeja.

Hoitamattomina ravinteiden loppuessa typpikasvit (nokkonen) ja vanhat heinäkasvit (nurminata) katoavat ensimmäisinä. Alue muuttuu vähitellen pajujen kattamaksi pusikoksi ja sen jälkeen kosteuden määrän seurauksena joko metsäksi tai suoniityksi.