Mistä etsiä

Koska piensienet ovat erikoistuneet yhteen tai vain muutamaan isäntäkasviin ja ovat täysin riippuvaisia niistä, ovat niiden löytöpaikatkin riippuvaisia isäntäkasvien löytöpaikoista. Havaintojeni perusteella sieni on melko usein yleisempi tai runsaampi alueilla, missä isäntäkasvi on jo alunperinkin heikoilla. Tämä lienee aika luonnollista, koska sieni hakee kasvista heikkoja kohtia ja isäntäkasvi yrittää torjua sen kiinnittymistä. Niinpä sieniä kannattaa etsiä myös epätavallisilta paikoilta.

Puolukanpöhö (Exobasidium vaccinii) on yleinen
sieni puolukkakankailla.

Missä esiintyy

Piensieni iskee yleisimmin isäntäkasvin lehtiin. Silloin on syytä tutkia lehden molemmat puolet. Ruostesienten itiöpesäkkeet ovat yleisimmin lehden alapinnalla, joskus myös varsissa.Tällöin lehden yläpinnalla on usein värimuutoksia. Kun löytää siis epätavallisen laikukkaita tai kuoppaisia/kyhmyisiä lehtiä, kannattaa vilkaista lehden alapinnalle. Lisäksi ruostesienillä on usein useita isäntäkasveja eri kehitysvaiheissaan, joten se sattaa olla hyvinkin erinäköinen kasvunsa eri vaiheissa.

Härmäsienten osalta rihmasto saattaa levitä koko lehden alueelle ja peittää lopulta alleen koko kasvin. Tällöin sitä ei tarvitse etsiä vain lehden alapinnalta. Jotkut härmät (esim. tuomenhaituhärmä) ovat kuitenkin niin huomaamattomia, että ne löytää vain tarkkaan etsimällä pesäkkeitä, jotka saattavat esiintyä vain esim. lehden alapinnan reunaosassa.

Jotkut piensienet pesiytyvät kasvin kukkiin. Tällaisia ovat esimerkiksi tuhkiot. Tahraavaa mustaa itiöpölyä löytää usein kasvien kukinnoista. Lopulta koko kukinto saattaa olla väriltään musta ja paisunut, esim. kiertotatarentuhkioi.

Heinäkasvin lehtiin nokisienet muodostavat viivamaisia mustia pahkoja. Kukkiin ja hedelmyksiin iskevät myös erikoisesti viljojen pahat tuholaiset kuten lentonoet ja torajyväsieni. Niitä torjutaan viljelyksiltä kasvinsuojeluaineilla.

Tuulenpesäsienet muodostavat äkämämäisiä kasvannaisia esim. oksiin, lehtiin, kukkiin tai hedelmiin. Niitä on joskus vaikea erottaa juuri äkämistä (esim. tuomenpussisieni). Koivussa sieni aiheuttaa oksien kääpiökasvua ja sienen vaikutuksen näkee tiheänä tuulenpesänä, vaikka siinä vaiheessa sieni on jo kadonnut.

Miten kerätä ja säilyttää

Koska helpoin tapa piensienen määrittämisessä on määrittää se isäntäkasvin mukaan, on syytä kerätä sellainen näyte, josta voi määrittää myös isännän. Näytteessä tulisi tällöin olla mukana lehden lisäksi myös kukka- tai hedelmäosia. Joidenkin piensienten määrittäminen ei onnistu isännän mukaan. Tällaisia ovat esim. muutamat ruosteet, joita saattaa olla samalla isäntäkasvilla useita (esim. heinäkasvit). Silloin on välttämätöntä, että näytteessä on kypsiä itiöpesäkkeitä ja mieluummin vielä eri ikävaiheessa (kesä- ja talvi-itiöitä). Näistä piensienen laji voidaan määrittää itiötuntomerkeistä mikroskoopin avulla.

Näyte prässätään kasviprässissä litistämällä ja kuivataan. Kuiva näyte tulee säilyttää suljetussa paperisessa pussissa, jotta sen itiöt eivät pääse katoamaan. Kotelo voi olla samanlainen kuin sammalnäytteiden kotelo. Itse olen vielä kiinnittänyt näytteen liimapaperisuikaleella kartongille putkilokasvinäytteen tavoin, jotta se ei koteloa liikuteltaessa pääse hankautumaan rikki. Tällöin on syytä kiinnittää osa lehdistä toisin päin, jotta sientä voi tarkastella lehden molemmilta puolilta.

Kotelon päälle kiinnitetään normaali etiketti tietoineen. Siihen on merkittävä sienen lisäksi myös isäntäkasvi (esim. oheisen kuvan mukaan).

Näytekotelot tulee säilyttää kuivassa tilassa erossa tuhohyönteisistä tai toimittaa jollekin maamme kasvimuseoista.

.

Miksi kerätä

Piensienet ovat huonosti tunnettu eliöryhmä. Oikeastaan niiden parissa ovat toimineet vain tutkijat maatalouden ja metsätalouden piirissä, koska viljakasveilla tai metsän puilla esiintyvät piensienet ovat usein pahojakin taudinaiheuttaja. Ne pienentävät satoa tai tuhoavat kasvustoja.

Vaikka Suomessa piensienet ovatkin tunnettuja ja niitä tutkitaan, osoittaa esimerkiksi viimeisin uhanalaisarviointi jo sen, ettei lajeja tunneta eikä niiden levinneisyydestä tiedetä riittävästi. Vain osa sienistä saatettiin selvittää uhanalaisuusstatusta varten ja suuri osa sienistä jätettiin arvioinnista pois.

Harrastajat voivat olla tässä avuksi. Koska sieni on erikoistunut yhteen tai vain muutamaan isäntäkasviin, on se helppo tunnistaa. Tämän sivuston kuvat voivat olla lisäapuna määrityksiin. Kun sitten tieto ilmoitetaan eteenpäin, saadaan lajien levinneisyydestä lisää tietoa.

Lepänruskaruoste (Melampsoridium hiratsukanum) on levinnyt maahamme vasta vähän aikaa sitten.

Lisäksi maahamme tulee jatkuvasti uusia piensieniä. Etelämpää levinneet taudit ovat viime vuosina kiusanneet etenkin jaloja lehtipuita. Saarnen lehdet käpristyvät 'saarnensurman' (Chalara fraxinea) vaikutuksesta. Ilmiö on saanut lehdistössäkin huomiota.

Piensienten ryhmästä löytyy muitakin vieraslajeja, mm. näillä sivuillakin esitelty lepänruskaruoste (Melampsoridium hiratsukanum), jonka ensimmäiset löydöt ajoittuvat 1990-luvulle.

Ilmaston lämpeneminen lisää eteläisten sienten kulkeutumista meille. Tieto näistä on tärkeää niiden torjumisenkin kannalta.

Toinen kasvitauteja aiheuttava ryhmä on erilaiset mikrobit. Niitä ei paljaalla silmällä näe, mutta niiden aiheuttamat vauriot kasvillisuudessa kyllä huomaa. Tässä ei mikrobeihin puututa tämän enempää.

Kasvien lehdiltä löytyy myös äkämiä, jotka saattavat muistuttaa piensieniä. Äkämät ovat kuitenkin eläinten (esim. sääsket, punkit, pistiäiset) aiheuttamia.