|
Lajikuvaus
Kuvaus: Kurjenpolvenpikipistesieni kuuluu kotelosienteen kaareen ja Venturiaceae-heimoon. Sukuun kuuluu ainakin neljä lajia, jotka loisivat ruohokasveilla.
Sieni muodostaa keskikesällä haisukurjenpolven lehtien yläpinnalle pieniä pistemäisiä läiskiä, jotka kesän kuluessa laajenevat ja muuttuvat kuperiksi, kiiltäviksi ja pieniksi pesäkkeiksi. Niitä voi lopulta olla lehden pinta täynnä. Myös lehtiruodeilta on näitä pikipisteitä löytynyt.
Levinneisyys: Sientä tavataan Etelä-Suomesta.
Muuta:
|
|
Sienen löytöpaikoista Luopioisissa
Kurjenpolvenpikipistesieni on harvinainen piensieni Luopioisissa.
Kurjenpolvi on melko yleinen kasvi lehtokallioilla ja lohkareilla.
Sientä tapasin Luopioisista ensimmäisen kerran 90-luvulla Kuohijoen kalkkilouhoksen lehdosta. Kurjenpolvikasvistot olivat sientä täynnä. Toisen kerran näin sientä vasta 2000-luvulla, nytkin Kuohijoella. Etsiskelyistä huolimatta sitä ei ole löytynyt kuin muutamalta paikalta.
Kuvat on otettu Puutikkalasta Nivunkulmalta lehtometsästä, jossa sientä oli vähän. |
|