|
Lajikuvaus
Kuvaus: Korpi-imarteenruoste kuuluu kantasienten kaareen ja ruostesienten luokkaan. Samaan sukuun kuuluu muutamia lähinnä saniaisilla esiintyviä piensieniä (Annales Botanici Fennici 9: 139 (1972)). Meillä kaksi lajia: korpi-imarteelta ja kotkansiivellä.
Sientä voi löytää korpi-imarteen lehden alapinnalta. Sinne muodostuu keskikesällä pieniä pyöreitä vaaleanruskeita nystymäisiä kesäitiöpesäkkeitä. Niitä peittää päällysketto. Myös talvi-itiöt ovat solujen sisällä. Kasvin lehden päälle ilmaantuu sienen viottamiin kohtiin värivaurioita. Lopulta lehti nuutuu.
Levinneisyys: Sieni on melko harvinainen Suomessa. Tavataan Etelä- ja Keski-Suomesta Oulun korkeudelle saakka.
Muuta: Euraasia. |
|
Sienen löytöpaikoista Luopioisissa
Korpi-imarteenruoste on harvinainen piensieni Luopioisissa.
Korpi-imarre on Luopioisissa yleinen.
Sientä olen löytänyt Luopioisista kolme kertaa, Kuohijoelta, Kortteenpohjalta ja Laipasta. Kasvi on kasvanut luonteenomaisella paikallaan kosteissa puronvarsissa. Sieni on vaikea huomata eikä se näillä löytökerroillakaan ollut runsas. Sen voi huomata nuutuneista ja epätavallisessa asennossa kasvavista lehdistä.
Kuvat on otettu Laipasta Vahlajärven laskupuron varresta. Kuvassa 2 alapinnalla on sienen lisäksi kasvin röyhelöisiä itiöpesäkkeitä. |
|