|
Lajikuvaus
Kuvaus: Kuusenlymyharjakka kuuluu kotelosienten kaareen ja pikisienten luokkaan. Suvussa on kymmeniä lajeja, jotka esiintyvät yleensä havupuiden neulasilla (Pinus, Juniperus). Lajista käytetään myös nimeä L. piceae.
Kuusenlymyharjakan voi löytää ympäri vuoden. Se näkyy neulasten pinnalla pieninä mustina pikimäisinä pahkoina varsinkin kuolleissa jo karisseissa neulasissa. Tuoreissa neulasissa näkyy vaaleita ja ruskeita poikkiraitoja. Vaaleisiin raitoihin muodostuu ruskeita kuromapulloja. Sieni voi elää pitkään latenttina ja muodostaa itiöemiä vasta, kun neulaset ovat vanhoja tai heikentyneitä,
Levinneisyys: Hyvin yleinen sieni.
Muuta: Sieni on taloudellisesti vahingollinen, hidastaa puun kasvua. |
|
Sienen löytöpaikoista Luopioisissa
Kuusenlymyharjakka on hyvin yleinen sieni Luopioisissa.
Kuusi on hyvin yleinen kasvi Luopioisissa.
Kuusenlymyharjakkaa löytyy hyvin helposti, kun tarkastelee puiden alle varisseita neulasia. Kasvavista puista se onkin vaikeampi havaita.
Kuvat on otettu Padankosken Salimäestä kerätystä näytteestä. |
|
|
Isäntäkasvin muita piensieniä
Kuuselta tunnetaan mm.:
Kuusenkultaruoste (Chrysomyxa abietis)
Kuusen-suopursunruoste (Chrysomyxa ledi)
Kuusen-talvikinruoste (Chrysomyxa pyrolae)
Kuusenteerenleipäruoste (Chrysomyxa woroninii)
Kuusen-tuomenruoste (Thekopsora areolata)
Kuusenjuovakariste (Lirula macrospora)
Kuusenlatvasieni (Gremmeniella abietina)
'Kuusenkäpysieni', (Phragmotrichum chailletii)
Lisäksi kuusta vaivaavat tuhoisat käävät, kuten maannousema eli juurikääpä (Heterobasidion parviporum). |
|
Löydettyjä isäntäkasveja
Suom. nimi |
Latin. nimi |
Luopioinen |
Sienen yleisyys |
Metsäkuusi |
Picea abies |
X |
Hyvin yleinen |
|
|
|
|
|
|