|
Lajikuvaus
Kuvaus: Apilanhärmä kuuluu kotelosienten kaareen ja härmäsienten luokkaan. Suvussa on useita satoja erilaisia piensieniä, jotka loisivat putkilokasveilla ja voidaan määrittää yleensä isäntäkasvin mukaan.
Apilanhärmä esiintyy hernekasveilla lehdissä, lehtiruodeissa ja kasvin varsissa. Se ilmenee valkeana, kuuramaisena tai laikukkaana rihmastona ja peitteenä. Mustia kotelorakkoja muodostuu vaalean peitteen keskelle vasta loppukesällä tai syksyllä, ei kuitenkaan kaikilla isäntäkasveilla. Härmä on myös hyvin vaihteleva isäntäkasvinsa suhteen. Sitä löytyy usealta eri kasvilta, mutta hyvin erilaisia määriä eikä suinkaan aivan joka vuosi.
Levinneisyys: Härmä on hyvin yleinen varsinkin metsä- ja alsikeapilalla sekä valkomesikällä lähes koko maassa, pohjoisessa harvinaisempi.
Muuta: Lähes kosmopoliitti. |
|
Sienen löytöpaikoista Luopioisissa
Apilanhärmä on hyvin yleinen sieni Luopioisissa. Sitä on tavattu taulukon merkintöjen mukaan, mutta sienen runsaus vaihtelee suuresti.
Isäntäkasveista apilat ja nätkelmät ovat yleisiä.. Mesikät taas ovat harvinaisia satunnaiskasveja ja hernepensaasta on tavattu pääasiassa toista yleisempää härmää (Erysiphe palczewskii), tosin näitä kahta härmää ei ole tarkkailussa pystytty erottelemaan toisistaan.
Härmää näyttää olevan eniten tienvieruskasvustoissa ja kuivilla paikoilla sekä myös asutuilla seuduilla. Metsien metsäapilakasvustot saattavat olla samaan aikaan aivan puhtaita, kun tienreunat ovat härmästä vaaleita. Rehupeltojen alsikeapilakasvustoissa on härmää paikoitellen runsaasti.
Alsikeapilan lehdet on kuvattu Padankoskella. |
|
|
Isäntäkasvien muita piensieniä
Hernekasveilta on löydetty härmän lisäksi useita muitakin piensieniä esim:
Ruosteita |
virnanruoste,
valkoapilanlehtiruoste, puna-apilanruoste, peltovirvilänruoste |
Lehtihomeita |
metsäapilanlehtihome, apilanpahkahome, maitteenlehtihome virnanlehtihome, aitovirnanlehtihome |
Laikkusieniä |
herneenlaikkusieni, apilannokitäpläsieni, pavunlaikkusieni, niittynätkelmänmustasieni |
|
|
Monet näistä ovat yleisiä ja niitä on löydetty myös Luopioisista. |
|
Yleisimmät isäntäkasvit
|
|